Saako sanoa ääneen olevansa onnellinen? En tiedä, mutta sanon sen silti

Pääsin viime viikolla kuuntelemaan onnellisuustohtorin puheenvuoroa, jonka puheesta poimin yhden tärkeän seikan; onnellisuuden näyttämisen. Tohtorin mukaan onnellisuutta tuo etenkin se, että oman onnellisuutensa uskaltaa näyttää myös muille.

Puheenvuoron ja lenkillä korvanapeista pauhanneen Cheekin innoittamana päätin kirjoittaa siitä, mistä hyvin harva ihminen oikeastaan puhuu ääneen. Omasta onnellisuudesta. Siitä, että elämässä menee oikeastaan aika saakelin hyvin.

”Menee niin hyvin että hävettää, en saa tätä loppumaan.” Cheekin kappaleesta bongattu lause on melko tuttu asia meille suomalaisille. Jos menee hyvin, sitä ei hitto vie kerrota ääneen, ylpistelyksihän sen voisi tulkita. Aion nyt kuitenkin myöntää ihan näin julkisesti, että olen tällä hetkellä onnellinen. Meinasin kirjoittaa melko, mutta onhan sekin vähän vähättelevä sana.

Olen onnellinen…

Olen tällä hetkellä onnellinen monestakin asiasta, kuten omasta hyvinvoinnista. Olen 27 ja tällä hetkellä fyysisesti ja henkisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Jaksan harrastaa ja tehdä töitä, käydä salilla ja lenkillä. Näen maailman nykyisin suuren osan ajasta ihan hyvänä paikkana asustaa, eivätkä ajatukset enää hallitse minua, vaan minä niitä.

Olen onnellinen työstäni, joka tuottaakin välillä stressiä ja ahdistusta, mutta jonka tekemisestä nautin. Työstä, jossa saa välillä juoda viiniä ja maistella jäätelöitä.

Olen onnellinen ihanasta kodistamme ja kohta kahdeksan vuotta kestäneestä parisuhteesta. Olen onnellinen siitä, että minua kutsutaan joka päivä uudella lempinimellä, sukseni pohjat voidellaan ja saan katsoa Sohvaperunoita perjantaisin jonkun kainalossa. Olen onnellinen siitä, että aika ajoin melko maanis-depressiivistä käyttäytymistäni jaksetaan suurella tyyneydellä.

Olen onnellinen ystävistä, jotka ovat  pysyneet elämässä vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen, vaikka en vieläkään ymmärrä Euroviisujen hienoutta. Siskosta, jonka kanssa voi puhua BodyPumpin ohjelmasta ja vanhemmista, jotka ostavat Koskenlaskija-sulatejuustoa joka kerta, kun menen käymään kotona.

Olen onnellinen, että olen oppinut syömään lähes kaikkia maailman ruokia ennakkoluulottomasti. Ja onnellinen ihan vaan siitä, että olen oppinut ylipäätään syömään.

Olen onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus matkustella, elää, liikkua ja nauttia elämästä. Kaikille nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä.