Rautainfuusio – ei mennyt kuin Strömsössä

Kirjoitin aikaisemmin lähes puskista tulleesta raudanpuute-diagnoosista, jonka ansiosta pääsin lopulta rautainfuusioon. Viime torstaina tuo suuri päivä koitti ja astelin Laakson sairaalan neljänteen kerrokseen suonensisäiseen rautahoitoon. Ohjeissa infuusion kokonaiskestoksi oli kirjattu tunti, ja tarkoituksenani olikin palata takaisin töihin hoidon jälkeen. Eihän siinä mitään kummallista pitäisi olla.

Pääsin hoitajalle täysin ajallaan ja lyhyen keittosuolatiputuksen jälkeen rautaa alettiinkin tiputtaa suoraan suoneen. Lääke ei tuntunut miltään ja tuon 15 minuutta kestäneen tiputuksen ajan makailin sängyssä tyytyväisenä.

Kun rautatiputus oli ohitse, putket huuhdeltiin vielä keittosuolalla ja se oli siinä. Kanyyli jätettiin käteen varmuuden varalta ja siirryin odotushuoneeseen odottelemaan puoleksi tunniksi mahdollisia sivuvaikutuksia. Jos kaikki olisi mennyt putkeen, olisin tämän puolituntisen jälkeen lähtenyt tyytyväisenä jatkamaan päivää.

Mutta.

Hetken odoteltuani aloin tuntemaan kovaa painetta rintakehän oikealla puolella. Aluksi sinnikkäänä suomalaisena ajattelin, että eihän tässä mitään hätää ole, mutta kymmenen minuutin jälkeen kipu oli jo niin kova, että asiasta oli pakko ilmoittaa hoitajalle. Hoitaja vei minut takaisin toimenpidehuoneeseen varmuuden vaiksi, vaikka epäilikin kivun johtuvan vain siitä, että olin jännittänyt oikeaa kättäni liikaa. Allergiaoireet kun yleensä alkavat jo tiputuksen aikana.

Vielä tässä vaiheessa kaikki oli rauhallista, mutta pian hoitaja huomasi nokkosihottumaa kasvoillani. Tästä alkoi hektinen vaihe, kun hoitajia ja lääkäreitä ravasi huoneeseen. Sain suoneen prednisolonia eli kortisonivalmistetta, joka alkoi helpottamaan oireita. Pian huomasin kuitenkin, että nokkosihottuma oli levinnyt koko kroppaani aika jalkoja myöten ja naama oli turvoksissa ja kuuma. Sain vielä suun kautta kahta lääkettä, ja sitten ei voinut kuin odotella.

Happisaturaatio oli koko ajan hyvä, joten akuuttia vaaraa ei ollut, mutta kyllä se aika ikävältä tuntui. Allergia oli päällä noin kolmen tunnin ajan, ja vähän alkoi epätoivo iskeä, laskeeko ihottuma ollenkaan. Onneksi viimein ihottuma laski ja sain lopulta lääkäriltä luvan lähteä kotiin. Lopputulos on kuitenkin se, että se oli sitten elämäni ensimmäinen ja viimeinen rautainfuusio. Lääkärin mukaan infuusio aiheuttaa yleensä oireita vasta toisella kerralla, eli rautainfuusiot ovat jatkossa ”no go”.

Vielä seuraavana aamuna naamani oli hieman turvoksissa ja kirjava ja keuhkoissa tuntui ikävältä, mutta muutamassa päivässä olo alkoi olla jo melko normaali. Infuusion vaikutuksista en vielä osaa sanoa sen enempää, mutta jotenkin tuntuu, että näen maailman paljon kirkkaampana. Tai sitten vain kuvittelen koko homman.

Saaga ei suinkaan loppunut tähän, sillä nyt terveydenhuolto on päättänyt ryhtyä todella selvittämään sitä, mistä anemia oikein johtuu. Jos joku on joskus sanonut, että julkisella ei saa kunnon hoitoa, ainakin nyt olen päässyt kunnon hoitoputkeen! Omien epäilyksieni mukaan olen kärsinyt raudanpuutteesta aina synnytyksestä saakka, ken tietää, sillä eihän hemoglobiinia ole missään vaihessa seurattu. No nyt ainakin seurataan ja tutkitaan.

Seuraavassa postauksessa kerron ihanasta vatsalaukuntähystyksestä, johon sain lähetteen seuraavaksi.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s