Ensimmäinen vs. toinen raskaus. Miten nämä eroavat – vai eroavatko?

Tulin raskaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2018, ja heti perään vuonna 2022. Meidän perheen lapsille ikäeroa tulee siis reilu kolme vuotta. Ennen toisen lapsen hankkimista tuli pohdittua muutamaan otteeseen samoja asioita kuin ensimmäisenkin lapsen kohdalla, eli milloin olisi hyvä aika uudelle vauvalle. Ja vastaus tähän kysymykseen on täysin sama kuin ensimmäisenkin kohdalla; ei koskaan, älä siis mieti sitä.

Aina löytyy liuta asioita, joiden takia lapsen hankintaa kannattaa siirtää. Omat työkuviot, pikkujoulukausi, kaverin häät, kesä… ja samaan aikaan päässä takoo ajatus sekundäärisestä lapsettomuudesta. Jos näitä alkaa miettiä, tulee hulluksi, joten ei siis kannata miettiä – toimia vaan, jos se hyvältä tuntuu!

Lähipiirissä kahden vuoden ikäero tuntuu olevan se suosituin, mutta omalla kohdalla ei olisi tullut pieneen mieleenkään edes miettiä toista lasta niin pian. Kolmen vuoden ikäerokin on minusta ihan hyvä. Ja niin on myös viiden tai kymmenen. (Omakohtaista kokemusta löytyy myös lähemmäs 20 vuoden ikäerosta, mikä on myös ihan ok, vaikkakin puheet leikkikavereista voi tässä yhteydessä unohtaa.)

Keväällä tuli käytyä viimeinen etelänmatka kolmeen pekkaan.

Mutta asiaan, eli miten tämä raskaus on eronnut ensimmäisestä, ja mitkä asiat ovat hyvinkin samalla mallilla.

Alkuraskauden pahoinvointi: Se on taas täällä – mutta nyt et saa levätä!

Aika oli jo ehkä kullannut muistot, vaikkakin muistan yhä elävästi ajatelleeni ensimmäisellä kerralla, että nelisen kuukautta kestänyt ympärivuorokautinen pahoinvointi ei voinut olla sen arvoista. Ei kai se nyt niin paha juttu ollut… kyllä se oli!

Kun heräät yöllä oksentamaan ja pienikin kotiaskare vie kaikki mehut moneksi päiväksi, on kiva vielä lisätä tähän yhtälöön kokoaikainen työaika ja vilkas aktiviteetteja kaipaava taapero. Pientä helpotusta asiaan toivat etätyöt. Sen sijaan, että olisit matkustanut päivässä pari tuntia busseilla ja tuijottanut psykoottisesti ruutua kahdeksan tunnin ajan putkeen, pystyit tekemään töitä sängystä. Ainoastaan etäpalavereihin piti hieman tsempata, varsinkin kun joku joskus keksi, että kamerat pidetään sitten päällä.

Kun työpäivä oli saatu kunnialla loppuun, oli vielä se päiväkodista haku, joka päättyi muutaman kerran siihen, että ohikulkijat pääsivät todistamaan katulamppuun nojaavaa ja pahoinvoivaa äitiä. Ei niitä elämän parhaita hetkiä.

Kukaan ei hypi ilosta (et välttämättä edes sinä)

Kun ekan lapsen kohdalla raskausuutiset aiheuttivat kaikenlaista pöhinää ja sähinää, ilmoitus toisesta lapsesta vaikutti vähän samalta kuin olisit kertonut huomiseksi lounaaksi olevan nakkikastiketta ja muusia. ”Ok, mutta onko jälkkäriä?” Eli toisin sanoen kukaan ei yllättynyt.

Itse tunsin olevani raskaana jo ennen raskaustestin tekemistä, joten senkään lopputulos ei aiheuttanut sykkeen kohoamista tai sen enempää muitakaan tunteita. Kerroin asiasta puolisolle aamupalapöydässä ystävänpäivänä puolikkaalla lauseella ennen töihin lähtöä. Ei siis suuria fanfaareja ja onnenkyyneleitä, joita on totuttu näkemään amerikkalaisissa televisio-ohjelmissa.

ASA-lääkitys ja muut uudet kuviot

Ekassa synnytyksessä kaikki ei mennyt ihan putkeen (lue lisää täältä), joten tässä raskaudessa kalenterini on täyttynyt mitä erilaisimmilla lisäkäynneillä. Nyt elokuussa tuntuu siltä, että en muuta teekään kuin ravaa jossain tutkimuksissa. Mikä on tietysti hyvä, mutta vähän kuluttavaa.

Muumimaailma raskausviikolla 22.

Käytössäni on mini-ASA-lääkitys, jonka tarkoituksena on estää raskausmyrkytyksen puhkeaminen. Jos edellisellä kerralla verenpaine huiteli synnytyksen jälkeen lähemmäs 200:ssa, nyt se on ollut välillä liiankin matalalla ja huimausta on esiintynyt.

Myös edelliskerran raja-arvo sokerirasitustestin paastoarvossa on nyt historiaa, ja sokerirasitustestin arvot olivat tällä kertaa kaukana radi-diagnoosista. (Ehkä vähän turhankin matalalla).

Toinen kolmannes: I’m back!

Aivan kuten ensimmäisessäkin raskaudessa, myös tässä toinen kolmannes oli hyperaktiivista aikaa. Kun eka oli ensimmäisen kolmanneksen vellonut synkissä vesissä ja syyllisyyden tunnossa siitä, että mitään ei pystynyt tekemään, piti kaikki tämä menetetty aika ottaa takaisin. Pyöräillä Porvooseen, käydä bodypumpissa, siivota asunto lattiasta kattoon, käydä lapsen kanssa uimahallissa…

Onneksi mitään suuria vaivoja tai ongelmia ei ilmennyt, vaan pystyisin elämään seminormaalia elämää. Tai no, en nyt lähellekään normaalia. On pitänyt ahdistua siitä, että mitkään vaatekaapin vaatteet eivät mene päälle, ja pressitilaisuuksissa eteen kannettu lempijuomani ilmainen samppanja on täytynyt jättää lasiin. Myös juokseminen on jäänyt odottelemaan aikoja, kun sisuskaluilla on jälleen tilaa toimia.

Viimeinen kolmannes: Nyt ne kaikki vaivat alkoi

Klassisesti kaikki ikävät tuntemukset alkoivat juurikin siinä viimeisen raskauskolmanneksen alkaessa. Lonkka paukkuu, vauva jyrää sisukaluja, pyöräileminen painaa, yöllä pitää ravata vessassa, vatsassa on ahdasta.. eli ihan perusmeininkiä. Pienistä vaivoista huolimatta pystyn ainakin vielä menemään ja tekemään asioita, ja toivon mukaan sama jatkuu aina loppuun saakka.

Ensimmäisessä raskaudessa kävin vielä päivää ennen sairaalaan lähtöä kävelemässä Malminkartanon kukkulalla, ja sama on tavoite nytkin.

Äitiysloma tuntuu paremmalta

Äitiyslomani alkaa syyskuun puolivälissä, ja tämä aiheuttaa vähän ristiriitaisia tunteita. Välillä mukavana työpäivänä herää nostalgia siitä, että ”ai ai, tämä on niin mukavaa, en halua lähteä tästä työkoneeni äärestä vaan tehdä uutiskirjeitä ajasta ikuisuuteen”.

Mutta tätäkin useammin en voi estää hymyä nousemasta kasvoille kun mietin, että pian koittaa se hetki, kun vien aamulla lapsen päiväkotiin ja saan sen jälkeen tehdä ihan mitä huvittaa seuraavan seitsemän tunnin ajan. (Keksiikö kukaan mitään parempaa?!)

Jos nyt olisi saanut valita, olisin startannut kesälomani alkoholittoman oluen sijaan jollain muulla juomalla. No, ensi kesänä sitten.

Ensimmäisellä äitiyslomalla sait tehdä ennen lapsen syntymää mitä halusit ja mihin aikaan halusit, mutta nyt kun käytössäsi ei olekaan kaikkea maailman aikaa, osaa vapaa-aikaa arvostaa taas enemmän.

Ensimmäisellä äitiyslomallani koin myös painetta suorittaa hirveästi asioita, kun ”nyt on kerrankin aikaa”. Nyt liikunnanohjaajan paperit ja virkattu peitto kainalossa voin sanoa, että en aio toistaa tätä virhettä enää, vaan todellakin olla tekemättä mitään. (Sillä ehdolla, että vauva ei päätä syntyä etuajassa.)

Nyt kun on oppinut kantapään kautta, että vapaa-aika todella on rajallinen ja katoava luonnonvara, suunnitelmissani on syksylle lähinnä käydä raskaushieronnassa ja paneutua johonkin lukuisia jaksoja ja tuotantokausia sisältävään tv-sarjaan. (Todennäköisesti Durrellin perheeseen, koska Kreikka.) (Nyt kun kirjoitin Kreikka, en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin, että pääsispä ensi kesänä Kreikkaan. Olin siellä viimeksi vuonna 2017, mikä on järkyttävän pitkä aika tällaiselle Kreikka-fanille. Elämästä on puuttunut palanen.)

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s